Päänahan öljyhoito. Mitkä öljyt ovat hyväksi päänahalle?

Lähetetty: Kosmetiikkatuotteet

Usko tai älä, mutta hieromalla öljyä päänahkaan, voit hillitä sen rasvoittumista ja pitää hiuksesi puhtaamman näköisinä pidempään.

Suhtauduin itsekin aluksi hieman skeptisesti ajatukseen päänahan öljyhoidosta. Tiesin kyllä, että monet bloggaajat suosittelivat tällaista päänahanhoitoa, mutta minulla oli silti epäilykseni ja huoleni siitä, että öljyt voisivat pahentaa hilseilemiseen taipuvaista päänahkaani entisestään.

Muutin kuitenkin mieleni sen jälkeen, kun kampaajaystäväni oli tehnyt minulle päänahan öljyhoidon. 🙂 Tajusin, ettei kyseessä ollut mikään iso ja pelottava mörkö, vaan päinvastoin. Öljy teki ihmeitä päänahalleni ja paransi sen kuntoa, ja tietysti myös hiusten ulkonäköä. Päätinkin tutustua aiheeseen tarkemmin ja nyt olen hulluna päänahan hoitamiseen ravitsevalla öljyllä. 😀

Nyt haluankin jakaa ajatuksiani parhaista päänahan hoitoon sopivista öljyistä.

Miksi sinun kannattaa hoitaa päänahkaa öljyllä?

Aloitan heti alkuun vastaamalla useimmiten kysyttyyn kysymykseen: miksi käyttää öljyjä päänahkaan? Hyvin valittu kasviöljy parantaa päänahan kuntoa ja parantaa samalla myös hiusten ulkonäköä paljon paremmin kuin kallis hiusnaamio.

Sinun kannattaa hyödyntää öljyjä päänahan hoidossa, koska ne:

  • vahvistavat ihon hydrolipidikerrosta
  • varmistavat riittävän kosteuden
  • säätelevät tuotetun talin määrää
  • palauttavat ihon luonnollisen pH-tason

ja koska ne ovat täysin luonnollisia, turvallisia ja sisältävät runsaasti terveellisiä rasvahappoja, mineraaleja, vitamiineja ja kasvisteroleja! <3

Päänahan öljyhoidon tulokset

On tietysti täysin totta, että helpoin tapa arvioida tuotetta on keskittyä sen antamiin tuloksiin. Mitkä ovat siis päänahan öljyhoidon hyödyt?

  • Ennen kuin aloin käyttää öljyä, päänahkani oli äärimmäisen ärtynyt ja altis hilseilylle. En päässyt ongelmasta eroon, eivätkä hilseshampoot tai erilaiset päänahan kuorinnat auttaneet minua merkittävästi. Luulen, että se oli ainakin osasyy siihen, miksi hiukseni alkoivat pudota ja jopa harventua.
  • Ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin, että päänahan ihoni rauhoittui ja ärsytys lievittyi. Hiuksista tuli föönauksen jälkeen pehmeämmät, sileämmät ja kiiltävämmät. Silti hilse palasi hetkessä ja iho kutisi taas.
  • Käytettyäni öljyä päänahkaan lähes kahden viikon ajan kaikki hiuksiin liittyvät ongelmani alkoivat hävitä. Päänahkani ei enää hilseillyt eikä kutissut, hiukset eivät enää ohentuneet ja niistä tuli nopeasti huomattavasti vahvemmat. Öljyn säännöllinen käyttö teki päänahastani ravinteikkaamman ja hyvin kosteutetun.

Nyt en vaihtaisi hiuksiani mihinkään, sillä ne ovat pitkät, paksut, vahvat ja upeat, kun taas päänahkani iho on ongelmaton!

Mitkä öljyt ovat parhaita päänahan hoitoon?

Saavutetut tulokset riippuvat pitkälti siitä, mitä öljyä käytämme. Kaikki öljyt eivät toimi päänahalle. Tarkemmin ottaen jotkut öljyt eivät tuota haluttuja vaikutuksia päänahkaan, koska ne toimivat paremmin hiuksille tai kasvojen iholle.

Alla on yhteenvetoni parhaista päänahan hoitoon tarkoitetuista öljyistä.

  • Sinappiöljy: kyseinen öljy uutetaan sinapin siemenistä, mikä takaa vitamiinien ja kivennäisaineiden monipuolisuuden (koostumuksessa on mm. ikääntymistä ehkäisevä E-vitamiinia ja sinkkiä). Sinappiöljyllä on hämmästyttävä vaikutus päänahkaan, sillä se lisää verenkiertoa, rauhoittaa tulehdusta ja kosteuttaa.
  • Risiiniöljy: tämä on varmasti yksi tunnetuimmista ja halvimmista öljyistä, joita voit käyttää päänahan hoitamiseen. Voit ostaa sitä käytännössä katsoen mistä tahansa kaupasta. Se on paksua ja sen säännöllinen hierominen päänahkaan stimuloi kasvua, vähentää hiustenlähtöä ja ehkäisee ärsytystä sekä poistaa hilseen.
  • Takiaisöljy: arvokas vitamiinien ja hiusten kasvua edistävien luonnollisten aineiden lähde. Sillä on bakteriostaattinen ja antifungaalinen vaikutus sekä se ehkäisee tulehduksia. Se sisältää rikkiä, joka tehostaa hiusten korjautumista ja vähentää hilseilyä.
  • Sarviapilaöljy: tämä öljy puristetaan sarviapila-kasvin siemenistä, joita olen hiljattain käyttänyt itsekin hiuspohjan hoitoaineen valmistukseen – tosin se tuoksuu ihan kanakeitolta. Sarviapilaöljyllä on hämmästyttävä hoitava vaikutus ärtyneeseen päänahkaan ja se poistaa kutinaa, mutta vähentää kuitenkin enimmäkseen hilseilyä.
  • Teepuuöljy: tätä öljyä on aina käytetty ihon desinfiointiin ja parantamiseen. Sillä on antibakteerisia, sieni- ja viruspesäkkeitä ehkäiseviä ominaisuuksia, ja siksi se toimii erittäin hyvin hilseen, täiden ja muiden infektioiden vaivaamaan päänahkaan.
  • Rosmariiniöljy: tässä on toinen eteerinen öljy, joka on kuuluisa terveysvaikutuksistaan. Tämän öljyn levittäminen päänahkaan on helppo tapa estää hiustenlähtö ja päästä eroon hilseestä. Se tuo helpotusta kuivaan hilseilevään päänahkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

DIY: Paras kotitekoinen hiuspohjan hoito